Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Rääkkylän kunta
Rääkkylän kunta > Esittely > Lyhyt esittely
vihjeet 
Lyhyt esittely

Rääkkylän kunta on perustettu 1874. Asukkaita kunnassa oli 31.12.2010 2553.

Elinkeinoista maa- ja metsätalouden osuus 27 %, jalostuksen 21 % ja palvelujen  47 %. Rääkkylässä toimii tällä hetkellä n. 160 yritystä. Teollisia työpaikkoja on yhteensä n. 120. Teollisista tuotteista tunnetuimpia ovat viljellyt sienet, erityisesti shiitake, ikkunat ja ovet sekä muovi- ja metallituotteet sekä puunjalostustuotteet. Maatiloja on 150, joista maitotiloja n. 40.

 

Kansanmusiikki, musiikin opiskelu ja harrastaminen sekä teatteriharrastus ovat Rääkkylässä vahvoja. Kihaustapahtuma vuosittain heinäkuussa tarjoaa laajan konserttisarjan karjalaisen kansanmusiikin ystäville.


Rääkkylän kunta tuottaa itse perus- ja esiopetus- sekä maaseudun ja ympäristötoimen palvelut ja monet vapaa-aika- ja liikuntapalvelut. Sosiaali- ja terveystoimen palvelut on järjestetty vuoden 2009 alusta lähtien yhdessä Keski-karjalan muiden kuntien kanssa ns. yhteislautakunnan ja Helli-liikelaitoksen toimesta. Keski-Karjalan muiden kuntien kanssa kunta järjestää yhdessä myös elinkeinopalvelut, kansalaisopiston sekä musiikkiopiston palvelut. Pohjois-Karjalan erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymältä ostetaan erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palvelut.

 

Painopistealueina kunnassa on kuntalaisille tarkoitettujen palvelujen kehittäminen ja työllisyyden edistäminen.

Vesistöä: 28 282 ha (kokonaispinta-ala 699 neliökilometriä)
Rantaviivaa: 633 km
Loma-asuntoja: 1182, joista n. 850 muiden kuin rääkkyläläisten




26.1.2011 12:08