Sisältöjulkaisija

angle-left Nuoriso-ja vapaa ajan ohjaajan toimi

Nuoriso-ja vapaa ajan ohjaajan toimi

RÄÄKKYLÄN KUNNAN                                         

hyvinvointitoimi/vapaa-aikasihteeri

julistaa haettavaksi

 

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan toimen

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan toimi sijoittuu vapaa-aikatoimeen. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan toimenkuvaan kuuluu nuorisotyön lisäksi tehtäviä myös kulttuuri- ja liikuntatoimesta.

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tehtäviin kuuluu etsivä nuorisotyö, nuorisotalotoiminta, koulun nuorisotyö sekä tapahtumien ja retkien järjestäminen. Lisäksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja huolehtii vapaa-aikatoimen somekanavien sisällöstä.

Toimeen valittavalta henkilöltä edellytetään alalle soveltuvaa ammatillista tutkintoa.  Eduksi katsotaan lasten ja nuorten parissa työskentely sekä liikunnan käyttämistä osana nuorisotyötä (esim. kiipeily, paintball). Arvostamme hyviä sosiaalisia taitoja, ulospäinsuuntautunutta itsenäistä työotetta sekä yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja. Eduksi lasketaan ohjaus- ja verkostotyökokemus. Oppisopimuskoulutus on myös mahdollista.

Tehtävään sisältyy säännöllistä ilta- ja viikonlopputyötä. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.

 

Toimessa noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Toimeen valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista sekä esitettävä lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote.

 

Palkkaus ja työaika on KVTES:n mukaiset.

 

Rääkkylän vapaa-aikasihteerille osoitetut hakemukset tulee toimittaa osoitteella Rääkkylän kunta, hyvinvointitoimi/ Jyrki Kymäläinen, Paksuniementie 7, 82300 RÄÄKKYLÄ. viimeistään perjantaihin 2.9.2022 klo 15 mennessä.

 

Lisätietoja antaa vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen 040-105 3103 ja rehtori Rauni Ronkainen p. 040-105 3101.

 

Rääkkylässä 18.8.2022

 

vapaa-aikasihteeri