Sisältöjulkaisija

angle-left Rääkkylän talousihme

Rääkkylän talousihme

Miten pieni kunta voi tulla toimeen, kun sen valtionosuudet ovat lähes 10 prosenttia pienemmät kuin ne kuuluisivat olla? Rääkkylän kunta on opetellut tätä kymmenisen vuotta.

Valtionosuuteen vaikuttava syrjäisyyslisä määritellään sen mukaan millä etäisyydellä suuremmista asutuskeskuksista kunta sijaitsee. Etäisyys lasketaan niin sanottua linnuntietä. Rääkkylästä linnuntietä etäisyys Joensuun ruutukaava-alueelle on 32 kilometriä, siitä 30 kilometriä on vesistöä. Maanteitse etäisyys Rääkkylän kirkolta Joensuuhun on kuitenkin 60 kilometriä.

Kun etäisyys määritellään linnuntietä, on Rääkkylän kunnan syrjäisyyskerroin 0,379. Sen perusteella Rääkkylä saa vuonna 2020 valtionosuuden lisäosaa 178.078 euroa. Jos etäisyys laskettaisiin maanteitse, mitä Rääkkylä on vaatinut vuodesta 2007 lähtien, syrjäisyyskerroin olisi 1,422. Tällöin Rääkkylälle olisi kuulunut vuonna 2020 valtionosuuden lisäosaa 1.003.452 euroa. Ero 825374 euroa on merkittävä. Erot aiempina vuosina ovat olleet samaa suuruusluokkaa.

Rääkkylä on vaatinut korjausta asiaan. Esityksiä on tehty ministereille, ministeriöihin, kansanedustajille, Kuntaliittoon. Toistuvasti. Mitään ei ole tapahtunut. Nyt tiedot kertovat, että muutosta saattaisi olla odotettavissa vuonna 2023. Hyvä niin, mutta Rääkkylässä odotamme nopeampia ratkaisuja.

On suoranainen ihme, että Rääkkylä on selviytynyt nämä vuodet näinkin kohtuullisesti. On eräänlainen talousihme pyörittää kuntaa "liian pienillä valtionosuuksilla". Se erotus linnuntiestä johtuen vastaa 4 veroprosenttiyksikön tuottoa!

 

Edellytämme pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi kaikilta päättäjiltä ja asiaan vaikuttavilta. He ovat tämän epäkohdan tunnustaneet, mutta eivät ole tehneet mitään.

 

Rääkkylässä 18.2.2020

 

Harri Laasonen                                                                                    Yrjö Eronen
kunnanhallituksen puheenjohtaja                                                        vs. kunnanjohtaja

 

Lisätietoja: Yrjö Eronen, 0401053001, yrjo.eronen@raakkyla.fi