hankinnat teräkset

Hankinnat

Rääkkylän kunnan hankinnat

Rääkkylän kunta hankkii yksityiseltä sektorilta tavaroita ja palveluita, joiden avulla se järjestää vastuullaan olevia palveluita. Kunnan käyttämät tavara- ja palveluhankinnat olivat vuonna 2021 yhteensä n. 13,9 milj. euroa. Vuotuiset investoinnit olivat 341 372 euroa.

Hankinnat toteutetaan hajautetusti kunnan yksiköissä. Kunta käyttää hankintalain mukaisissa hankinnoissa Joensuun kaupungin organisaatioon kuuluvaa Pohjois-Karjalan hankintatoimea, joka vastaa seudullisesti keskitetyistä tavara- ja palveluhankinnoista. Hankintatoimessa on mukana mm. 14 kuntaa, 11 seurakuntaa sekä lukuisia kuntayhtymiä, yhtiöitä tai yhdistyksiä.

Suunnitellut investoinnit vuodelle2019

Suunnitellut investoinnit vuodelle 2023

Rakennukset

  • päiväkodin piha-alueen kunnostaminen ja leikkivälineiden uusiminen, 50 000 €
  • terveyskeskuksen varavoimajärjestelmän rakentaminen, 120 000 €
  • meijerirakennuksen korjaukset, 50 000 €

Maa- ja vesirakenteet

  • katujen peruskorjausta ja asfaltointien uusimista, 40 000 €
  • kirkonkylän uuden ulkokuntoilupaikan rakentaminen, 53 000 €

Johtoverkostot- ja laitteet

  • vesijohtoverkoston / -laitteiston rakentaminen ja korjaukset, 40 000 €
  • viemärilaitoksen / -verkoston sekä pumppaamojen rakentaminen ja korjaukset, 40 000 €

Muut kiinteät koneet ja laitteet

  • Paksuniemen sataman polttoainemittarin uusiminen, 20 000 €

Koneet ja kalusto

  • Siivouskaluston uusiminen, 8 000 €

Pohjois-Karjalan hankintatoimi

Rääkkylään hankinnat

PERIAATTEET
Rääkkylä noudattaa julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sekä kunnan omia ohjelmia, periaatteita, sääntöjä ja ohjeita. Hankinnat toteutetaan laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Hankintaohjelma/-strategia ohjaa kunnan hankintatoimintaa. Hankintatoiminnalla tarkoitetaan kunnan kaikkia hankintojen, ostojen ja tilaamisen suunnitteluun, kilpailuttamiseen sekä toteuttamiseen liittyviä toimintoja, sekä hankintasopimuksia ja niiden hallintaa.

Hankintaohjelma

Hankinnat Jatko

 

TARJOUSPYYNNÖT


Kansallisen kynnysarvon ylittävät hankintailmoitukset julkaistaan HILMA-palvelussa, joko kansallisesti tai EU-laajuisesti, hankinnan arvon mukaisesti. Kussakin hankintailmoituksessa kerrotaan, mistä tarjouspyynnöt löytyvät.

Kaikki Pohjois-Karjalan hankintatoimen tarjouspyynnöt löytyvät osoitteesta https://tarjouspalvelu.fi/tarjouspyynnöt

 

PIENHANKINNAT


Kynnysarvot alittaviin pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia, vaan kunnan yksiköt toteuttavat hankintaohjeen mukaisesti hyvän hallinnon periaatteita sekä muuta lainsäädäntöä noudattaen.

Kunnan pienhankinnat tehdään pääsääntöisesti Cloudian pienhankintapalvelun kautta, jonka avulla lisätään pienhankintojen avoimuutta ja tehostetaan niiden tekemistä. Yritykset voivat rekisteröityä sähköiseen palveluun ilmaiseksi.

Tulevat hankinnat ja neuvonta

HANKINTANEUVONTA

Julkisiin hankintoihin liittyvää maksutonta neuvontaa kaikille alueen yrittäjille löytyy täältä
 

 

 

Ajankohtaista

Ajankohtaista on hetkellisesti pois käytöstä.

Yhteystiedot

Sivu arviointi ja palaute