tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left ELY-keskus lykkää Arvinsalmen lossin aikataulu-uudistusta

    ELY-keskus lykkää Arvinsalmen lossin aikataulu-uudistusta

    Varsinais-Suomen ELY-keskus lykkää Arvinsalmen lossin muuttamista aikataulun mukaan liikennöiväksi. Aikataulukokeilu aloitetaan aikaisintaan vuoden 2026 alussa ja sitä jatketaan vuoden loppuun, minkä jälkeen ELY-keskus tekee päätöksen jatkosta.

    Rääkkylän ja Liperin välillä liikennöivän Arvinsalmen lossin oli määrä siirtyä aikataulun mukaiseen liikennöintiin marraskuun alussa. Muutos olisi tarkoittanut sitä, että lossi olisi liikennöinyt ennalta määrättyjen aikataulujen mukaisesti. Tähän saakka lossi on kulkenut reitillään ympäri vuorokauden aina tarvittaessa.

    ELY-keskuksen suunnittelema kokeilu herätti kuitenkin paljon vastustusta. Nyt ELY-keskus aikoo kuulla Liperin ja Rääkkylän kuntien edustajien mielipiteitä lossiliikenteestä. Kuulemisten perusteella ELY-keskus päättää kokeilun toteuttamisesta.

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute