tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Ikäihmisten jumpat, ELÄKELÄISTEN LIIKUNTAILTAPÄIVÄ ti 24.9.2024

    Liikuntaa ikäihmisille syksy 2024-kevät 2025

    KYLIEN LIIKUNTARYHMÄT 21.10.2024–10.4.2025

    Maanantai

    Oravisalo, Koiton talo                                    klo 13.00–13.45

    Haapasalmen kylätalo                                 klo 15.00–15.45

    Torstai

    Niemisen urheilutalo                                     klo 10.00–10.45

    Rasivaaran Nuorisoseuran talo                  klo 12.45–13.30

    kk kuntosali                                                      klo 14.00–15.00

    Jumppaa, venyttelyä ja tasapainoharjoittelua. Ryhmä on suunnattu kaikille halukkaille. Maksu: 22 €. Tied. Jyrki Kymäläinen, p. 040 105 3103

     

    KUNTONYRKKEILYÄ tiistaisin klo 17.30–19

    22.10.2024–7.4.2025 alakoulun liikuntasalissa. Tehokasta jumppaa, varusteina sisäliikuntavarusteet. Maksu 22 €. Tied. Jyrki p. 0401053103.

     

    KUNTOSALI-KEILAHALLI on auki 7.11. alkaen torstaisin klo 16–20.

    Kuntosalimaksut: aikuinen työssäkävijä 2 €/krt, muut 1 €/krt. Kuukausimaksut 22 €/11 €. Keilarata: aik. työssäkävijä 10 €/h, muut 5 €/h.

     

     

     

     

    IKÄIHMISTEN KERHO- JA HARRASTETOIMINTA 2024–2025

     

    Sydänyhdistyksen kuntosalivuoro Yrittäjätalon kuntosalilla 31.5.2025 asti maanantaisin klo 12–13. Tied. Maija Pakarinen p. 0505865041

     

    Sydänyhdistyksen kuntosalivuoro Pihlajakodin seniorisalilla 31.5.2025 asti maanantaisin klo 14–15 ja torstaisin klo 14–15. Tied. Mikko Hirvonen p. 0407180896

     

    Eläkkeensaajien kuntosaliryhmä Pihlajakodin seniorisalilla 31.5.2025 asti tiistaisin klo 9–10 ja torstaisin klo 13–14. Tied. Mikko Hirvonen, puh. 0407180896

     

    Eläkeliiton kuntosaliryhmä Pihlajakodin seniorisalilla 31.5.2024 asti tiistaisin klo 10–11 ja perjantaisin klo 14–15. Tied. Pirkko Vänskä, puh. 0405689271

     

    Eläkeläisten lentopalloa yläkoulun liikuntasalissa 31.5.2025 asti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17–19. Tied. Heikki Hakkarainen p. 0505084381

     

    Boccia-kerho yläkoulun liikuntasalissa 31.5.2025 asti maanantaisin klo 15–17. Tied. Hilkka Asikainen p. 050 345 5968

     

    Boccia-kerho Niemisen Urheilutalolla 31.5.2025 asti tiistaisin klo 12–14. Tied. Matti Räty p. 0500 188 155.

                      

    Kotirinteen kerhohuoneen liikunta-/harrastekerho + kahvit 29.4.2025 asti tiistaisin klo 14–15. Jumppaa, yhteislaulua, askartelua ym. eri järjestöjen vetämänä. Tied. Maija Pakarinen p.0505865041

     

    Rääkkylän Kristillisen Eläkeläisyhdistyksen kuntosalivuoro Pihlajakodin kuntosalilla maanantaisin klo 15–16. Tied. Irma Käyhkö 0504005709.

     

    Rääkkylän Kristillisen Eläkeläisyhdistyksen kuukausikerho Tarinatuvalla joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 12. Tied. Irma Käyhkö 0504005709.

     

    Eläkkeensaajien virikekerho Tarinatuvalla joka toinen maanantai (parilliset viikot) klo 13–15. Tied. Hilkka Asikainen p. 050 345 5968

     

    Haapasalmen seudun käsityökerho kylätalolla sunnuntaisin klo 12 20.102024 alkaen. Tied. Minna Väyrynen p. 0405013714.

     

    Suomen Seniorikodit ja Pohjois-Karjalan Liikunta järjestävät Ikäihmisille maksutonta jumppaa yläkoulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 11–12. Päivämäärät 9.10., 23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12.2024. Tied. Katri p. 0503665177

     

     

     

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute