tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Intoa elämään hyvinvointikurssi

    Siun soten: Intoa elämään-hyvinvointikurssi

    Intoa elämään –hyvinvointikurssilla saa asiantuntijoilta tietoa ravitsemuksesta, kodin turvallisuudesta, sosiaalisten suhteiden sekä unen merkityksestä ja liikunnasta. Kurssilla on kuusi etätapaamista, joista ensimmäinen on maaliskuun puolivälissä.

    - Hyvinvointikurssi tarjoaa myös sosiaalista kanssakäymistä ja vertaistukea, vaikka onkin etäkurssi, muistuttaa palvelukoordinaattori Tuula Pitkänen Geriatrisesta osaamiskeskuksesta.

    Intoa elämään -kursseja on järjestetty niin lähi- kuin etäkursseinakin. Kurssien suosio on ollut suurta paikkakunnilla, joissa kursseja on jo järjestetty.

    Kurssi on maksuton ja osallistujia mahtuu mukaan rajallisesti. Osallistujalla tulee olla voimassa oleva sähköpostiosoite sekä tietokone tai tabletti. Osallistuminen etänä on helppoa eikä vaadi erityistä tietoteknistä osaamista.

     

    Oletko yli 65-vuotias? Oletko kiinnostunut tekemään pieniä elämäntapamuutoksia ja parantamaan elämääsi?

    Tule mukaan! Ilmoittaudu Intoa elämään -etäkurssille soittamalla arkisin 1.2.-26.2.2021 kello 12-13 numeroihin 013 330 7035 tai 013 330 8055.

     

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute