tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Rääkkylän kirjaston omatoimikirjautuminen on muuttunut

    Rääkkylän kirjaston omatoimikirjautuminen on muuttunut

    RÄÄKKYLÄN KIRJASTON OMATOIMIKIRJAUTUMINEN ON MUUTTUNUT 28.2.2025!

     

    Jatkossa omatoimikirjautuminen tapahtuu kirjastokortilla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla, kulkutunnisteen sijaan.

    Aiemmin tehdyt omatoimisopimukset jatkavat toiminnassa normaalisti.

     

    • KIRJASTOKORTTI
      • Kirjastokortti voi olla joko fyysinen kortti tai digitaalinen kortti, kuten Joensuu-sovellukseen lisätty kortti tai verkkokirjastossa oleva viivakoodi.
    • PIN-KOODI
      • PIN-koodi on 4-10 numeroinen tunnusluku, joka liitetään kirjastokorttiin. Samaa koodia käytetään omatoimikirjastossa asiointiin, verkkokirjastoon kirjautumisessa, e-aineistoja käytettäessä ja lainausautomaatilla lainatessa.
    • UNOHTUNUT PIN-KOODI
      • Jos unohdat PIN-koodisi, saat uuden kirjaston asiakaspalvelusta esittämällä kirjastokorttisi. Sähköpostitse tai puhelimitse PIN-koodia ei voida antaa tietoturvasyistä. Koodin voi kuitenkin uusia verkkokirjastossa Kirjaudu sisään -painikkeen takaa löytyvästä PIN-koodi unohtunut/puuttuu -linkistä, jos sähköpostiosoitteesi on tallennettu asiakastietoihisi.
    • SISÄÄNKIRJAUTUMINEN
      • Uusi laite toimii kirjastokortilla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla. PIN-koodin näppäilyn jälkeen, tulee painaa #-merkkiä, jolloin ulko-ovi aukeaa. Uusia ovenavauslaitteita voi käyttää myös sähköisellä kirjastokortilla, kuten Joensuu-sovellukseen lisätyllä kortilla tai verkkokirjastossa olevalla viivakoodilla.
    • KULKUTUNNISTEEN PALAUTTAMINEN
      • Mikäli käytit Rääkkylän kunnan kulkutunnistetta vain kirjastoasiointiin, etkä tarvitse sitä jatkossa esim. kuntosalille, palauta kulkutunniste Rääkkylän kirjaston asiakaspalveluun. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja pankkitilin numeron, johon panttimaksu (20 €) palautetaan.
    • HENKILÖKOHTAINEN
      • Omatoimikäyttöoikeus on henkilökohtainen. Jokaisen omatoimiasiakkaan tulee kirjautua omalla kirjastokortillaan sisään (huom. koskee myös pariskuntia, kaveriporukoita jne.).
    • UUSI OMATOIMIASIAKAS
      • Omatoimikäyttöoikeuden Vaara-kirjastojen omatoimikirjastoihin saat allekirjoittamalla omatoimisopimuksen. Se onnistuu käymällä missä tahansa Vaara-kirjastojen omatoimikirjastossa aukioloaikana. Yhdellä sopimuksella saat käyttöoikeuden kaikkiin omatoimikirjastoihimme.
    • OMATOIMIKIRJASTO
      • Omatoimikirjastoja ovat tällä hetkellä Eno, Heinävaara, Heinävesi, Ilomantsi, Karsikko, Kesälahti, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nepenmäki, Outokumpu, Polvijärvi, Pyhäselkä, Rantakylä, Reijola, Rääkkylä, Tohmajärvi, Uimaharju, Valtimo, Ylämylly. Kaikkiin omatoimikirjastoihin kirjaudutaan kirjastokortilla ja PIN-koodilla.

     

    LISÄTIETOJA Henkilökunnalta (040 105 3118 / kirjasto@raakkyla.fi) tai verkkokirjastosta https://vaara.finna.fi/Content/omatoimi

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute