tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Tarinarastit

    Tarinarastit

    TARINARASTIT KERTOVAT RÄÄKKYLÄN HISTORIASTA

    Rääkkylän kunta ja Rääkkylä-Seura ovat koonneet Tarinarastit, joiden avulla tehdään kuntaa ja erityisesti sen historiaa tutuksi niin kuntalaisille, mökkiläisille kuin matkailijoillekin. Rastitus tarinoineen kuuluu kunnan 150-vuotistapahtumiin.

    Yhteistoimin valitut rastit löytyvät eri puolilta Rääkkylää. Ne on merkattu erilliseen yleiskarttaan, jotka sijoitetaan Rääkkylän keskustan torille sekä Rasivaaran liikuntakatokseen. Rasteja on kaikkiaan 11. ”Suunnistajille” on jaossa erillinen esite, jossa on kartta ja kisakysely. Jokaisella rastilla on oma, kunnan historiaan liittyvä tarinansa. 

    Käytännössä rastitus sujuu siten, että ”suunnistaja” kiertää kaikki rastit ja osallistuu rasteista järjestettyyn tietokilpailuun. Kilpailu on jaetun kartan toisella puolella. Omat vastaukset ruksataan ja lipuke yhteystietoineen palautetaan Rääkkylän kirjastoon 30.9.2024 mennessä. Kilpailuun voi osallistua myös sähköisesti QR-koodin kautta.

    Vastanneiden kesken arvotaan kolme 30 euron lahjakorttia Onnen Kauppaan.

    Idea Tarinarasteista lähti vanhoista matkailuesitteistä, joita oli jaossa turisteille 1960-luvun lopulla. Matkailu oli tuohon aikaan vilkasta, ja uudenlaisilla rastiesitteillä vierailijoita saatiin entistä enemmän tutustumaan pitäjään. Rastituksen ideoinnista ja esitteiden julkaisemisesta vastasi tuolloin Rasivaaran koulun opettaja Keijo Saarinen, joka toimi kunnan väliaikaisena matkailuasiamiehenä.

    Vuonna 1967 oli jaossa mittava, nelisivuinen esite kunnasta ja sen kiinnostavista kohteista. Esitteessä kerrottiin Rääkkylästä nimenomaan luonnonkauniina pitäjänä. Retkikohteita oli kaikkiaan 16. Jos niistä kävi vähintään neljällä, sai osallistua arvontaan. Palkintona oli Rääkkylän kiuluja. Vuonna 1968 tehtiin puolestaan kätevä, kirjapainossa painettu esite nimeltään ”Suuntana Rääkkylä, suomalainen löytöretki 1968”. Esitteessä oli varsinaisten kohteiden lisäksi mainittu kunnan palveluja kuten kauppaliikkeitä ja huoltamoita.

     

    Karttoja ja kyselylomakkeita on jaossa  kirjastossa, Onnen Kaupassa ja S-marketissa.

    Löydät  kartan ja kyselylomakkeen myös alla olevista linkeistä.

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute