tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Vanhustenviikko 2022

    VANHUSTENVIIKON OHJELMA 4.-11.10.2022

    Vanhustenviikon tapahtumat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Tänä vuonna teemana on  Yhdessä luontoon-joka iän oikeus

     

    ti 4.10. klo 12–15   Senior surf -päivä Rääkkylän kirjastossa

    Tarjolla henkilökohtaista ohjausta oman älylaitteen ja digipalvelujen käyttöön. Kello 13 tutustumme yhdessä verkossa oleviin kirjastopalveluihin.

    Rääkkylän kirjastossa on koko viikon ajan esittelyssä lukemisen monet tavat sekä tarjolla lukuvinkkejä kauno- ja tietokirjoista.

     

    ke 5.10. klo 13       Kävelyretki kk:n laavulle

    Lähtö klo 13 kunnantalon edestä. Tarjolla makkaraa ja kahvia.

     

    to 6.10. klo 13          Ikäystävällinen asuinympäristö -tilaisuus valtuustosalissa

    Tapahtumassa keskustellaan alueen ikäystävällisyydestä ja tavoitteena on kuulla ikäihmisten mielipiteitä ja ajatuksia asuinympäristöstä. Keskustelusta saadulla tiedolla ja mielipiteillä on mahdollisuus kehittää maaseudun palveluita palveluntuottajien ja järjestöjen yhteistyöllä. Järjestää: Pohjois-Karjalan Kylät ry.  Kahvitarjoilu.

     

    pe 7.10. klo 13        Senioreiden päiväkahvit Rääkkylän kirjastossa

       Tutustutaan muistelulaukkuun, joka vie 1930–1960-luvun elämään ja kuullaan runoja. Kahvitarjoilu.

     

    su 9.10. klo 13                    Vanhustenviikon juhla koulukeskuksen auditoriossa

    Ohjelmassa mm. Riäkkyteatterin esitys (Sovinto, kohtaus Vanja-enosta) ja vuoden seniorin julkistaminen. Kahvitarjoilu.

     

    ti 11.10 klo 9–16                  Ikäihmisten terveyspäivä Joensuu Areenalla

    Teemana turvallisuus ja hyvinvointialue. Ohjelmassa myös mm. tanssia live bändin tahdittamana, kokonaisturvallisuus, testamentin laatimisen kulmakivet, tasapainon testausta ja Islon hierontapiste. Tapahtumaan linja-autokuljetus: lähtö klo 8.50 kk kunnantalo, klo 9.00 Rasivaara ja klo 9.10 Kompakka. Tulemme takaisin Rääkkylään noin klo 16. Ilmoittautuminen linja-autokyytiin viimeistään to 6.10. Jyrki Kymäläiselle puh. 040 105 3103.

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute