tietosuojakuva

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely ja tietosuoja

Rääkkylän kunta käsittelee toiminnassaan paljon sekä julkisia että salaisia tietoja ja asiakirjoja. Asiakirjojen julkisuudesta ja salassapidosta säädetään ns. julkisuuslaissa.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa, jota noudatetaan 25.5.2018 alkaen. Jo aikaisemmin henkilötietojen käsittelyä on ohjattu kansallisella henkilötietolailla, jonka EU:n tietosuoja-asetus siis korvaa.

Tietosuoja-asetuksessa on määritelty ne tietosuojaperiaatteet, joita on noudatettava kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa.

Henkilörekisteri ja tietosuojaselosteet

Tietyssä palvelukokonaisuudessa käsiteltävät henkilötiedot muodostavat henkilörekisterin, jonka rekisterinpitäjänä toimii se kunnan toimielin, joka ao. palvelusta vastaa. Kaikista henkilörekistereistä on laadittava tietosuojaselosteet, joista on ilmettävä asetuksen mukaiset tiedot.

Alla olevista linkeistä löytyvät Rääkkylän kunnan tietosuojaselosteet. Niitä päivitetään parhaillaan.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on aina
- oikeus tarkastaa omat tietonsa rekisteristä
- oikeus vaatia virheellisten tai puutteellisten tietojen korjaamista
- oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, mikäli rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä

Lisäksi rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, jotka eivät tosin välttämättä toteudu kaikissa henkilörekistereissä:
- oikeus pyytää tietojen käytön rajoittamista tai vastustaa käsittelyä
- oikeus tietojen poistamiseen

tietosuoja- ja turvapolitiikka

Rääkkylän kunnan tietosuoja-ja turvapolitiikassa määritellään mm. tavoitteet, vastuut ja toteutustavat ja sen pohjalta annetaan tarkemmat ohjeet henkilötietojen käsittelylle ja asiakirjahallinnolle yleensäkin.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Kansiot
  • thumbnail
    Juuri nyt käyttäjältä

    {title}

  • Ajankohtaista

    angle-left Yksityistie on yhteinen asia -webinaarit 2023

    Yksityistie on yhteinen asia -webinaarit 2023

    Yksityistie on yhteinen asia -webinaarit 2023
     
    Suomen tieverkostosta 75% on yksityisteitä. Niillä on 2 miljoonaa käyttäjää ja ne ovat avainasemassa niin asutuksen, virkistyksen kuin elinkeinojenkin kehittämisessä ja edistämisessä.
     
    Yksityisteiden ylläpidosta vastaavat tiekunnat, joissa tehdään päätökset mm kunnossapidosta ja perusparannuksista. Suomen metsäkeskus tarjoaa Suomen 60 000 tiekunnalle monipuolista neuvontaa mm. erilaisten kehittämishankkeiden kautta.
     
    Metsäkeskus järjestää yhteistyössä keväällä 2023 Yksityistie on yhteinen asia -webinaarisarjan, johon ovat tervetulleita tiekuntien osakkaat, tiepalvelujen tuottajat, yksityisteiden käyttäjät ja kaikki aiheesta kiinnostuneet.
     
    Yksiköinnin uusiminen tiekunnassa –webinaari to 19.1.2023 klo 18-19.30
    Webinaarissa käsitellään tiekunnan yksiköinnin uusimiseen liittyvät toimenpiteet sekä yksikkölaskennan periaatteet. Luennoitsijana toimii yksityistieasiantuntija Teuvo Taura Suomen tieyhdistykseltä. https://www.lyyti.fi/…/Yksikoinnin_uusiminen_tiekunnassa…
     
    Yksityis- ja metsäteiden perusparantamisen rahoitusmahdollisuudet-webinaari to 9.2.2023 klo 17-19
    Yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparantamiseen sekä siltojen kunnostamiseen ja uusimiseen on saatavilla tukea. Webinaarissa kerrotaan mistä ja miten tukea voi hakea erilaisissa tilanteissa. https://www.lyyti.fi/…/Yksityis_ja_metsateiden…
     
    Yksityistiet ja tietoimitus -webinaari ke 29.3.2023 klo 18-20
    Webinaarissa käsitellään laajasti yksityisteihin ja tieoikeuksiin liittyviä asioita. Luennoitsijana toimii maanmittausinsinööri Pauli Laattala Maanmittauslaitoksesta. https://www.lyyti.fi/…/Yksityistiet_ja_tietoimitus…
     
    Yhteistyössä ovat mukana Kaakkois-Suomen yksityistiestön siltainfran parantaminen – Kaakon sillat-, Lounais-Suomen yksityistieverkko huoltovarmuuden varmistajana-, TIESIT – Puu- ja energiahuollon turvaaminen-, Yksityistiet kuntoon Pohjois-Karjalassa – TIEKU - ja Yksityistiekunnat toimiviksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla -hankkeet.
     
    Metsäkeskuksen koulutustarjontaan sisältyy myös Yksityistie -verkkokoulutussarja. Kaikki Suomen metsäkeskuksen verkkokoulutukset ovat maksuttomia mutta edellyttävät rekisteröitymisen osoitteessa https://www.metsakeskus.fi/…/koulutukset…/verkkokoulutukset Rekisteröidyttyäsi sinulla on pääsy kaikille kursseille.
    metsäkeskus + logo

    Tietosuojavastaava

             tietosuojavastaava@raakkyla.fi

    Sivu arviointi ja palaute