Koulutus ja vapaa-aika

Koulutus ja vapaa-aika

Koulutus ja vapaa-aika

Varhaiskasvatus

Rääkkylän kunnan opetuspalvelut koostuvat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä musiikki- ja kansalaisopiston antamasta opetuksesta.

Varhaiskasvatusta annetaan Rääkkylän päiväkodissa, Rääkkylän ryhmäperhepäiväkodissa sekä perhepäiväkodeissa. Rääkkylän päiväkodissa Tahmatassut-ryhmässä touhuavat 3-6-vuotiaat lapset. Viluhännistä eli 0-3-vuotiaista huolehditaan Rääkkylän ryhmäperhepäiväkodissa. Perhepäiväkodeissa on hoidettavana lapsia vauvaikäisistä esikoululaisiin.

Esi- ja perusopetus

Esi- ja perusopetusta annetaan Rääkkylän koulussa. Koulussa on myös pienryhmä erityistä tukea tarvitseville.

Kansalaisopisto

Rääkkylä ja Kitee järjestävät yhdessä kansalaisopisto-opetusta kuntalaisille Keski-Karjalan kansalaisopistossa.

Musiikkiopisto

Musiikkiopisto-opetuksesta huolehtii Keski-Karjalan musiikkiopisto, joka toimii Tohmajärven kunnan alaisuudessa.

Muu koulutus

Lähimmät toisen asteen oppilaitokset sijaitsevat Kiteellä ja Joensuussa. Joensuussa on myös ammattikorkeakoulu ja Joensuun yliopisto.

Kirjasto

Rääkkylän pääkirjasto on monipuolinen kirjastopalveluita tarjoava keskus. Kirjaston perinteisten palveluiden lisäksi lasten satutunnit, kirjallisuuden piiri ja monet muut kirjaston tapahtumat tuovat iloa kuntalaisille.

Vapaa-aika

Rääkkylän vapaa-aikatoimi järjestää liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalveluita. Erilaiset tapahtumat, liikuntaryhmät ja yhteistyö järjestöjen kanssa edesauttavat eri-ikäisiä kuntalaisia pysymään virkeinä.

Ajankohtaista

angle-left Rääkkylän Asiaa taloustavarasta! -haastevideo valittiin parhaaksi

Rääkkylän Asiaa taloustavarasta! -haastevideo valittiin parhaaksi

Rääkkylän kunnan Kuntaliiton Taloustorstai-nettiohjelmaan lähettämä Asiaa taloustavarasta –haastevideo palkittiin yleisöäänestyksen parhaana. Palkinto jaettiin Helsingin Wanhassa Satamassa pidetyn kunta-alan rahoitus- ja johtamisfoorumi RAFO:n yhteydessä. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen vastaanotti palkinnon Kuntaliiton elinvoima- ja talousyksikön johtajalta Sanna Lehtoselta.

Taloustorstai on Kuntaliiton webcast-sarja, joka käsittele kuntatalouden ajankohtaisia asioita. Kuukausittain julkaistavan Taloustorstain yhteydessä on pyörinyt videokilpailu, jossa kunnat voivat haastaa toisiaan kertomaan oman kuntansa elinvoimatekijöistä ja erityispiirteistä.

Kuntaliiton videohaasteeseen lähti mukaan yhteensä kahdeksan kuntaa ja kaupunkia. Näiden joukosta valittiin paras tammikuisessa äänestyksessä. Rääkkylän video keräsi ylivoimaisesti eniten ääniä, peräti 68 % annetuista äänistä. Rääkkylän kunnan Asiaa taloustavarasta -videon on kuvannut ja ohjannut Sari Hirvonen, käsikirjoittanut Sari Hirvonen ja Minna Rautiainen-Cimrin.

Taloustorstai-ohjelmaidean takana ollut Kuntaliiton kehittämispäällikkö Marja-Liisa Ylitalo onnitteli rääkkyläläisiä.

  • Kyllä me täällä oikein ihmettelimme, miten ison kaulan Rääkkylän video sai. Taitaa olla aktiivinen ja yhteisöllinen kunta, hän lisäsi.

Video on nähtävillä Kunta-TV:n sivuilla ja se julkaistaan myös Rääkkylän kunnan sivuilla ja Parasta Rääkkylää –somekanavissa

 

Katso video

Tapahtumat

Sivu arviointi ja palaute