Koulutus ja vapaa-aika

Koulutus ja vapaa-aika

Koulutus ja vapaa-aika

Varhaiskasvatus

Rääkkylän kunnan opetuspalvelut koostuvat varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, musiikki- ja kansalaisopiston antamasta opetuksesta.

Varhaiskasvatusta annetaan Rääkkylän päiväkodissa, Rääkkylän ryhmäperhepäiväkodissa sekä perhepäiväkodeissa. Rääkkylän päiväkodissa Tahmatassut-ryhmässä touhuavat 3-6-vuotiaat lapset. Viluhännistä eli 0-3-vuotiaista huolehditaan Rääkkylän ryhmäperhepäiväkodissa. Perhepäivähoitajia on Niemisessä ja Rasivaarassa. Perhepäiväkodeissa on hoidettavana lapsia vauvaikäisistä esikoululaisiin.

Esi- ja perusopetus

Esi- ja perusopetusta annetaan Rääkkylän koulussa. Koulussa on myös pienryhmä erityistä tukea tarvitseville.

Kansalaisopisto

Rääkkylä ja Kitee järjestävät yhdessä kansalaisopisto-opetusta kuntalaisille Keski-Karjalan kansalaisopistossa.

Musiikkiopisto

Musiikkiopisto-opetuksesta huolehtii Keski-Karjalan musiikkiopisto, joka toimii Tohmajärven kunnan alaisuudessa.

Muu koulutus

Lähimmät toisen asteen oppilaitokset sijaitsevat Kiteellä ja Joensuussa. Joensuussa on myös ammattikorkeakoulu ja Joensuun yliopisto.

Kirjasto

Rääkkylän pääkirjasto on monipuolinen kirjastopalveluita tarjoava keskus. Kirjaston perinteisten palveluiden lisäksi lasten satutunnit, kirjallisuuden piiri ja monet muut kirjaston tapahtumat tuovat iloa kuntalaisille.

Vapaa-aika

Rääkkylän vapaa-aikatoimi järjestää liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalveluita. Erilaiset tapahtumat, liikuntaryhmät ja yhteistyö järjestöjen kanssa edesauttavat eri-ikäisiä kuntalaisia pysymään virkeinä.

Ajankohtaista

angle-left Vapaa-ajan asukkaiden ilta

Vapaa-ajan asukkaiden ilta

Vapaa-ajan asukkaiden tapaaminen ti 28.6. klo 18:00 Rasihovissa os. Hammaslahdentie 56C.

 

Järjestöt esittelevät toimintaansa ja uusi kunnanjohtaja Esko Rautiainen kertoo kunnan ajankohtaisista asioista. Kahvitarjoilu ja musiikkia.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Tapahtumat

Sivu arviointi ja palaute