Työpaja

Nuorten työpaja

Nuorten työpajatoiminta

Nuorisotakuun avulla ehkäistään nuorisotyöttömyyttä. Nuorisotakuun toteuttaminen on ensisijaisesti valtakunnallinen projekti, mutta monet takuun piirissä määritellyt toimenpiteet ovat kuntien järjestämisvastuulla.

Rääkkylässä ei ole omaa nuorten työpajaa. Kunta ostaa tarvittaessa nuorelle työpajatoimintaa sitä tarjoavilta tahoilta.  

Tiedustelut vapaa-aikasihteeriltä, puh. 040 105 3103.

Rääkkylän työllisyyspalvelut

Ajankohtaista

angle-left Kylätoiminta -ja taloavustukset 2025

Kylätoiminta -ja taloavustukset 2025

Kunta myöntää kyläyhdistyksille ja muille kylien aktiivisille toimijoille avustuksia vuonna 2025 yhteensä 4500 €.

Avustusta myönnetään hakemuksen perusteella. Avustuksilla tuetaan kylien tai kyläyhteisöjen hankkeita ja yhteisten tilojen ylläpitoa. Avustusta ei myönnetä yhdistysten / yhteisöjen varsinaiseen toimintaan. Kohteina voivat olla esimerkiksi kylien virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa palvelevienrakennusten ja rakennelmien kunnossapitoon liittyvät tarvikehankinnat. Tukea voidaan myöntää myös hankkeiden valmisteluun ja toiminnan kehittämiseen.

Hakumenettely:

Avustus haetaan sähköisesti Miunpalvelun -kautta täyttämällä hakemuskaavake tai vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksesta tai sen liitteistä on käytävä selville kohde, johon tukea haetaan ja hankkeen kokonaiskustannusarvio.

Yhteyshenkilö Raita Joutsensaari, puh. 040 105 3010, raita.joutsensaari@raakkyla.fi

Hakuaikaa on 30.4.2025 asti.

Miunpalvelu

 

Menoinfo Nuoriso

Menoinfo

Yhteystiedot

Sivu arviointi ja palaute