Rääkkylän kunta rakentaa uuden yhtenäiskoulun, joka kokoaa saman katon alle koululuokat ensimmäisestä yhdeksänteen ja esiopetuksen. Uusi hirsikoulu rakennetaan kuntakeskukseen, nykyisen koulun läheisyyteen, liikuntahallin ja auditorion kupeeseen. Auditorio ja iso liikuntasali jäävät edelleen käyttöön. Uuden koulun valmistuttua nykyisen koulurakennuksen luokka- ja keittiösiipi on tarkoitus purkaa.

Rakentaminen on käynnissä
Kummun Maanrakennus Oy:n suuret kauhat kaapaisivat maata ensimmäisen kerran 19. tammikuuta 2026. Työmaan työnjohtajana toimii yrittäjä Tiina Malinen. Maansiirtotöiden on tarkoitus valmistua helmikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen hanke siirtyy varsinaiseen rakennusvaiheeseen.
Moderni hirsikoulu on hiilinielu
Uusi koulu on hirsirunkoinen, yksikerroksinen puukoulu. Sen arkkitehtuurista vastaa Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen Ky, ja suunnittelussa on painotettu terveellisiä, turvallisia ja pitkäikäisiä ratkaisuja. -Hirsikoulua voisi hyvin sanoa hiilinieluksi, sillä hirsirakenteella on kyky sitoa itseensä hiiltä, luonnehtii rakennuttajakonsultti Jussi Mutikainen RTA Suomi Oy:sta. Suunnittelussa on Jussin mukaan huomioitu myös se, että oppilaiden määrä saattaa tulevaisuudessa vähentyä.
-Koulun tiloista on tehty muunneltavia: yhden ison opetustilan pystyy jakamaan kolmeksi pienemmäksi tilaksi, jolloin vaikkapa pienten ikäryhmien yhdistäminen on mahdollista. Toisaalta opetus saadaan eriytettyä tiloja jakavilla lasiseinillä, jolloin jokainen luokka-aste pääsee omiin opetustiloihinsa, Jussi Mutikainen sanoo.
-Laskeva oppilasmäärä on huomioitu myös tilojen muutosjoustavuudessa: esimerkiksi rakennuksen toisesta päädystä saadaan pienillä muutoksilla päiväkotikäyttöön sopiva tila lisäämällä yksi väliseinä. Koulurakennus on energiatehokkuudeltaan parasta A-energialuokkaa: E-luku on 76, kun A-luokan vaatimustaso on alle 90. Lämmitysjärjestelmäksi valikoitui maalämpö ja ilmanvaihdoksi älykäs Wise-ilmanvaihtojärjestelmä, Jussi kertoo.
Suunnittelun yhteydessä on kuultu laajasti kouluyhteisöä ja muita toimijoita. Kuulemisissa ovat olleet mukana oppilaat, koulun henkilökunta, opiskelijahuolto, huoltajat sekä paikallisia toimijoita ja järjestöjä. Tilasuunnittelu tukee sujuvaa koulupäivää, oppimista ja työrauhaa. Tilat suunnitellaan siten, että niitä voidaan käyttää myös harrastustoimintaan sekä kansalaisopiston ja musiikkiopiston opetukseen. Koulu palvelee näin koko kuntayhteisöä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Hankkeen suunnittelussa ovat mukana:
- Pääarkkitehti: Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen
- Rakennesuunnittelu: Ko-Rak Palvelut Oy
- RAU-suunnittelu: Sitowise Oy
- LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto Kurkinen Oy
- Sähkösuunnittelu: Veloce Consulting Oy
- Kustannuslaskennan, tontin käyttösuunnitelman ja rakentamisen valvonnan hoitaa Protiimi Oy.

Kuka rakentaa ja miten urakka etenee
Varsinainen rakennusurakka on parhaillaan kilpailutuksessa Joensuun Hankintatoimella, joka tekee myös urakkapäätöksen kunnanvaltuuston valtuuttamana.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 4,2 miljoonaa euroa. Kunnanhallitus on tehnyt rahoituspäätöksen, jossa rahoitusmuodoksi on valittu Kuntarahoitus Oy:n rahoitusleasing. Päätös etenee vielä kunnanvaltuuston vahvistettavaksi. Samanaikaisesti valmistellaan erillishankintoja, kuten kalusteita, koneistusta, lukitusta, kulunvalvontaa ja AV-laitteita.
Rakentamisen aikataulu
- Maansiirtotyöt: tammikuu–helmikuu 2026
- Rakennustyöt alkavat: maaliskuu 2026
- Tavoite: koulu käyttöön vuoden 2027 alussa
- Nykyisen koulun purku: aloitetaan keväällä 2027 ja pihamaiden viimeistely kesän 2027 aikana.
Meidän oma koulu
Rääkkylän koulu on pieni ja yhteisöllinen yhtenäiskoulu, jossa opetusryhmät ovat pienet ja aikuiset tuntevat oppilaat. Oppilasmäärä on viime vuosina ollut lievässä kasvussa, pieni maalaiskoulu tuntuu turvalliselta ja kodikkaalta vaihtoehdolta.
Koulun oma keittiö, vauhdikkaat ulkovälitunnit, kerhotoiminta ja lähellä oleva luonto ovat tärkeä osa koulupäivää.
Ajankohtaiset päivitykset
Tälle sivulle kootaan koulurakentamisen ajankohtaiset päivitykset sitä mukaa, kun hankkeessa tapahtuu uusia vaiheita.
Lisätietoja antavat:
Jorma Berg
tekninen johtaja
[email protected]
040 105 4201
Rauni Ronkainen
sivistystoimenjohtaja
[email protected]
040 105 3101



