Suojatie maantiellä kesällä

Liikenneturvallisuustyö

Liikenneturvallisuustyö

Rääkkylän kunnan liikenneturvallisuustyöryhmä

Rääkkylän kunnan kunnan liikenneturvallisuustyöryhmän tehtävänä on edistää ja koordinoida alueen liikenneturvallisuutta poikkihallinnollisessa työryhmässä. Liikenneturvallisuustyöryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa kalenterivuoden aikana. Työryhmä koordinoi liikenneturvallisuuden edistämistä ideoimalla konkreettisia toimenpiteitä, jakamalla tehtäviä sekä seuraamalla alueen liikenneturvallisuuden kehitystä. Liikenneturvallisuustyön tehtävänä on lisäksi seurata alueen liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden edistymistä.

Liikenneturvallisuustyön lähivuosien painopisteitä ovat seuraavat teemat: 

  • Tarkkaavaisuus ja suojatieturvallisuus, muun muassa koululaisille järjestettävät suojatiekampanjat
  • Esimerkin voima – haastetaan aikuiset mukaan
  • Liikenteen turvavälineet ja ajoterveys 
  • Kestävään ja turvalliseen liikkumiseen kannustaminen
  • Työmatkaliikenne
  • Hyödynnetään liikennekasvatustyössä paikallisia tapahtumia

Osana liikenneturvallisuuden parantamista kuntaan hankitaan nopeusnäyttötaulu vuoden 2026 aikana.

Taulun paikkaa tullaan vaihtamaan säännöllisesti eri sijainteihin, joissa ajoneuvoliikenteeltä edellytetään erityistä varovaisuutta, kuten koulun ja terveyskeskuksen ympäristöön. Laite on tallentava ja tätä tietoa voidaan käyttää liikenneturvallisuuskohteiden suunnittelussa.

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan yhteinen viisaan liikkumisen suunnitelma on laadittu vuonna 2021 ja siinä on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet kävelyn, pyöräilyn ja liikenneturvallisuuden edistämiseen. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2040 asti ja käsittelee lisäksi mm. infrastruktuurin kehittämiseen, palveluihin, viestintään ja rahoitukseen liittyviä asioita. Liikenneturvallisuuden kehittämiseen liittyen suunnitelmaan nostettiin monia pieniä ja nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, joilla parannetaan turvallisuutta muun muassa koulun lähettyvillä sekä muissa yksittäisissä ongelmalliseksi koetuissa kohteissa.